Työn, työajan ja työnkuvan muokkautuvuus

Itselle sopivaksi muokattu työ lisää työviihtyvyyttä, työn imua ja tyytyväisyyttä niin omaan työhön kuin kokonaisuutena omaan elämäänkin. Kun ala kilpailee työntekijöistä, työntekijää haettaessa kilpailuvalttina voi olla mahdollisuus muokata työstä, työajasta ja työnkuvasta mahdollisuuksien mukaan työntekijänsä näköinen.

Työn muokkausta voit tehdä osin itsenäisesti ja osin esihenkilösi ja koko organisaation kanssa. Työn muokkaaminen vaatii esihenkilöltä työkyvyn johtamista, enää pelkkä organisaatio- ja tulosjohtaminen ei riitä. Työn muokkaaminen voi olla myös tiimi- tai työyksikkökohtaista, jolloin tiimi voi esimerkiksi ryhmissä työstää esitettäviä ideoita. Työn muokkaus ei tarkoita työssä ”helpommalla pääsemistä” vaan työn mielekkäämmäksi tekemistä. Muokkautuva työ tekee työstä ja työpaikasta trendikkään ja nykyajan tarpeisiin vastaavan.

Työn muokkaaminen itselle mieluisaksi on sekä työntekijän että työnantajan vastuulla, työntekijä voi itse ravistella omia asenteitaan, elämänrytmiään ja arkeaan sekä ehdottaa tiimiä tai koko organisaatiota koskevia muokkauksia työnantajalle. Työnantajan vastuulla taas on kuunnella ehdotuksia ja poimia niistä kehitettävät ideat ja ihan aidosti muokata työtä valittujen ehdotusten pohjalta. Mahdollisia tapoja voivat olla esimerkiksi joustavan työajan käyttöönotto, etätyön mahdollistaminen, työtehtävien uudelleen jakaminen, työntekijöiden ”käyttämättömien kykyjen” hyödyntäminen, jolloin työntekijä pääsee tekemään itselleen entistä mieluisampaa työnkuvaa. Myös osa-aikaisuus saattaa helpottaa esimerkiksi osatyökykyisten tai ruuhkavuosia elävien arkea, työssä viihtyvyyttä ja työn ja arjen balanssin löytämistä.

Syitä työn muokkaukselle saattaa olla työntekijöiden houkuttelemisen lisäksi esimerkiksi työviihtyvyyden lisääminen, työntekijöiden jaksamisen vahvistaminen ja työinnon kasvattaminen sekä työntekijöiden osallisuuden ja vaikuttamisen lisääminen. Muokkautuva työ tukee myös työntekijöiden jaksamista ja kykyä sopeutua muuttuneisiin elämäntilanteisiin, kuten perhevapaan jälkeisessä työhön paluussa.

 

Työn muokkaamisen hyödyt:

-Parantaa arjen ja työn balanssia

-Saa jaksamaan töissä

-Työnteko muuttuu miellyttävämmäksi ja palkitsevammaksi

-Ehkäisee työssä tylsistymistä ja työuupumusta

-Vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, lisää ryhmähenkeä

-Lisää oman työn vaikuttavuutta

 

Miten sinä aiot muokata työtäsi miellyttävämmäksi?

Edellinen
Edellinen

Kenen eduksi on uupunut työntekijä? Esihenkilö; Poimi vinkit tiimisi jaksamisen tukemiseen

Seuraava
Seuraava

Metatyö alkuperäisen työn kumppanina